Lyhyt historiikki

50-vuotishistoriikki (v. 2008)


Kämpän historiaa ovat ansioituneesti taltioineet Reino Viranko ja Matti J. Oksanen. Tässä muutamia välähdyksiä kämpän 50-vuotiselta taipaleelta:

Päätös kämpän hankkimisesta tehtiin kevättalvella 1948. Vajaan hehtaarin tonttialue vuokrattiin metsähallituksen Tervalammin valtionmaalta. Tuolloin myös vuokrattiin metsähallitukselta metsästysoikeus 500 hehtaarin alueelle ja kalastusoikeus muutamaan lampeen. Metsästysoikeus oli voimassa 1960-luvun lopulle.

Sodan jälkeisestä pulasta huolimatta kämppä kohosi nopeasti kahden kirvesmiehen ja talkoolaisten voimin. Lahjoituksia saatiin eri yhtiöiltä, yhteisöiltä ja yksityisiltä. Tupaantuliaisia vietettiin syyskuussa 1948. Sauna lammen rannalle valmistui seuraavana vuonna. Sekä kämpän että saunan piirustukset ovat lähtöisin Pekka Sainion kynästä.

Muut kämppämiljöön rakennelmat ovat syntyneet vähitellen, viimeisimpänä halkovarasto vuonna 1997. Peruskorjauksia on tehty vuosien varrella ja kämppää ja sen lähiympäristöä ehostettu vuotuisin kämppätalkoin.

Tervalammin kämppä on vuosien ajan tarjonnut virkistystä metsänhoitajille ja heidän perheilleen. Kämppää ja saunaa on käytetty ahkerasti myös koulutuspäivien, palavereiden, kilpailujen ja juhlien pitoon. Kämppä tunnetaan edelleen Tervalammin kämpän nimellä, vaikka itse Tervalampi on nykyisen Nuuksion kansallispuiston länsipuolella noin viiden kilometrin päässä.